sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Katukorista ja saarella kävelyä (18-19.4.15)

Morjens! Viikonloppuvapaa alkaa olla nyt loppusuoralla ja saatiin minun mielestä käytettyä se aika hyvin.

 Lauantaina kävimme kaupungilla ostoksilla ja ostoksien jälkeen oli tarkoitus mennä keskustan ulkopuolella olevaan Dominosiin syömään. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun tajusimme sisälle mennessä, että ravintolassa ei ole istumapaikkoja, vaan ruoka pitää ottaa mukaan. Tästä alkoikin sitten varmaankin noin 45 minuutin härdelli, kun yritimme etsiä jotain järkevää ruokapaikkaa, mikä ei ollut hirveän mukavaa, kun oli kova nälkä ja tuuli puhalsi jatkuvasti aivan tajuttoman lujaa. Saimme sitten kuitenkin lopulta syödäksemme ja illasta menimme sitten läheiselle koriskentälle heittelemään korista uudella pallollani ja otimme myös hieman juomista. Oli siis loppujen lopuksi aika onnistunut päivä. :)

Tänään kävimme Cremyllissä, mistä puhuin edellisessä kirjoituksessani. Menimme sinne keskustasta maisemareitin kautta ja siinä samassa tuli melkeinpä vahingossa katsastettua Royal William Palace, mikä oli aika upean näköinen paikka. Cremylliin menimme lautalla ja matka kesti vain jotain 5 minuuttia. Cremyllissä kiertelimme saarea ympäri ja kävimme syömässä ravintolassa. Cremyll oli tosi nätti paikka ja sanoisin, että se on pakko nähdä, jos sattuu Plymouthiin eksymään esim. lomamatkalle.

Kuvia:












Huomenna alkaa taas päivävuorot, odotan "innolla" aikaisia herätyksiä. Ensi kertaan siis!


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kohti viikonloppua (16-17.4.15)

Nyt on taas työviikko takana. Huomenna olisi tarkoitus lähteä reissuun todennäköisesti Cremylliin, joka on saari Plymouthissa. Lisäksi pitäisi käydä kaupoilla ja muuta sen sellaista, mitä viikolla ei ehdi tekemään. Ajattelin ostaa koripallon eräästä urheilukaupasta keskustassa ja mennä sitten pelailemaan Teemun kanssa läheiselle koriskentälle sunnuntaina.

Nyt kun olen ollut sekä päivä- että iltavuorossa, pystyn kertomaan hyvät ja huonot puolet kummastakin. Iltavuoron hyvät ja huonot puolet kerroinkin jo edellisessä kirjoituksessa, mutta päivävuorosta voin sanoa sen verran, että se on tosi raskas ja väsyttävä, mutta toisaalta taas se on lähempänä ns. "normaalia" päivärytmiä, mihin on tottunut. Lisäksi kun tulee töistä kotiin, tuntuu että koko päivä on vielä edessä ja on aikaa puuhailla kaikkea. Todellisuudessahan tätä aikaa ei ole käytännössä kuin 4 tuntia, ennen kun pitäisi alkaa taas nukkumaan, mutta kuitenkin. Päivävuorossa pääsee myös sosialisoimaan ihmisten kanssa, mikä on ihan jees. Iltavuorossa taas on vähän "yksinäinen susi", kun ei nää ketään muuta päivän aikana, kuin työkaverit ja Millfieldsissä käyvät ihmiset. Jos pitäisi valita jompikumpi, niin kyllä minä varmaan iltavuoroja silti mielummin tekisin.

Tänään jouduin heräämään vähän normaalia aikaisemmin, koska Almondin väki halusi tulla kuvaamaan isäntäperheemme taloa. Täytyy kyllä tästä antaa vähän negatiivista palautetta Almondille, koska:
  1. He olivat sopineet Kathyn kanssa, että he saapuvat klo 10.30, mutta he tulivatkin tunnin aikaisemmin. Olimme sopineet Kathyn kanssa, että tulen kymmeneltä syömään aamupalaa heidän vierailunsa takia, mutta heidän ilmoittamattoman aikataulun muutoksensa takia Kathy joutui tulla herättämään minut kesken unieni.
  2. Aamupalasta puheen ollen, Kathy oli laittanut minulle jo kaiken valmiiksi aamupalaa varten, mutta Almondin väki käski häntä korjaamaan ruoan pois, koska he halusivat kuvata keittiössä. Kathy sanoi jälkeen päin, että häntä ärsytti tämä varsinkin sen takia, että olimme sopineet tästä jo erikseen ja he tulivat vielä aikaisemmin paikalle, kuin piti. Minäkin sain kyllä hetken siinä seistä ja ihmetellä, miksi en saakkaan syödäkseni mitään.
  3. Muutenkin he käyttäytyivät tosi tökerösti ajatellen sitä, että he ovat toisen kodissa. Esim. käskivät minun mennä pois eri paikoista, joissa he halusivat kuvata, käskivät kaikkien olla hiljaa, kuin he äänittivät jotain ja liikkuivat talossa kysymättä paikasta toiseen.
Almondin viikottaisista tapaamisista torstaisin täytyy sanoa vielä sen verran, että minusta ja Teemusta tuntuu hieman turhalta mennä heidän tiloihinsa heidän kahden minuutin yksinpuhelun takia varsinkin, kun siihen kuluu työaikaa.

Loppuun vielä pari juttua:
  • Sain taas toimia turistioppaana muille vaihdossa oleville eilen, kun olin matkalla töistä kotiin. Tällä kertaa piti avustaa paria aasialaista tyttöä, jotka jäivät samalla pysäkillä ja olivat hieman eksyksissä.
  • Tilasimme työkavereiden kanssa kiinalaista perjantai-illan kunniaksi. Oli aika jees! :)
Sellaista tällä kertaa, seuraavassa kirjoituksessa päivittelen sitten viikonlopun kuulumisia! :D


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ensimmäiset iltavuorot (13.4-15.4.15)

Nyt on ensimmäiset iltavuorot hoidettu. Työ eroaa päivävuorosta siten, että uusia ihmisiä ei hirveästi tule alueelle, eli pari ensimmäistä tuntia menee lähinnä ihmisten uloskirjaamisessa. Seitsemältä menemme työkaverini kanssa kierrokselle ja kierroksella tarkastamme, että kaikki ovet ovat lukossa. Näin ollen kierros kestää siis noin tunnin verran. Kierrokselta palattuamme syön isäntäperheen mukaan pakkaaman ruoan ja sitten loppuajan istummekin vartijoiden parakissa, missä kirjaamme hiljaisten tuntien lokiin alueelle tulevat autot ja sitten vielä taksit erikseen. Televisiota saa katsella kymmenestä eteenpäin, joten viimeinen puoli tuntia kuluu aika nopeasti.

Iltavuoroissa on ihan mukavaa, kun ei ole niin kiireistä ja loppuvuorosta pääsee istumaan. Lisäksi on mukavaa, kun saa nukkua pitkään ja ei ole heti heräämisen jälkeen kiire lähteä töihin. Oikeastaan ainoa huono puoli on se, että kun tulee viimeisellä bussilla kotiin, saa odottaa aika pitkään bussia ja katuvalojen puute aiheuttaa ongelmia. Lisäksi bussi menee eri reittiä, mihin olen tottunut ja senkin takia on vähän hankala hahmottaa, missä on. Ensimmäisellä kerralla olikin sitten pieni stressi päällä, että jäisi oikealla pysäkillä ja minun oli pakko mennä puhumaan kuskille kesken matkan ja pyytämään häntä pysähtymään, kun olemme pysäkkini kohdalla. Pyysin samaa asiaa myös eilen ennen kun bussi lähti liikkeelle, mutta löysin nyt maamerkin ennen pysäkkiäni, minkä avulla pystyn varmaan tänään kotiin tullessani tunnistamaan, että olen oikeassa paikassa.

Pimeys aiheutti ongelmia myös muille: eilen joku kreikkalainen vaihtoon lähtenyt henkilö ilmeisesti kuuli, mitä sanoin bussikuskille, koska hän jäi samalla pysäkillä kuin minä pois ja kysyi, tiedänkö missä päin hänen isäntäperheen kotinsa olisi. Hän asui siis samassa naapurustossa ja hetken pohtimisen jälkeen hän tiesi, minne päin hänen pitää mennä. Oli mukava auttaa kaveri kotiin. :)

Mun fiilis, kun olin eilen menossa töihin. Tulin bussista ulos niin saman tien pari mormoonia tuli höpöttämään minulle tuonpuoleisesta.
Saa nähdä, mitä tuleva työpäivä tuo tullessaan! :D

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Muutosta luvassa (9.4-12.4.15)

Kaksi viikkoa on nyt kulunut työssäoppimisjaksosta. Aika menee suhteellisen nopeasti, vaikka varsinkin töissä välillä tylsistyy, kun on tosi hiljaista koulun kolmen viikon pääsiäisloman takia. Ensi viikolla työsysteemit muuttuvat hieman: minulla alkaa iltavuorot (15.30-22.30) samalla kun Teemu jatkaa päivävuorossa (7.30-15.30). Vuoroja vaihtelemme sitten aina viikon välein. Tuntuu oudolta, kun ei nääkään enää kaveriaan joka päivä, muuten kuin vuoron vaihtuessa ja kotona, mutta silloinkin toinen on todennäköisesti nukkumassa. Tietenkin viikonloput on sitten asia erikseen, mutta kuitenkin. On toisaalta ehkä ihan hyvä, että joutuu vähän itsenäistymään.

Seuraavaksi kerron hieman, mitä olemme Teemun kanssa puuhailleet viime päivät. Torstaina oli taas Almondin viikottainen tapaaminen, jonka jälkeen menimme Almondin "vapaaehtoiselle" teehetkelle. Eipä se hirveän vapaaehtoiselta tuntunut, koska kun jäimme viime viikolla pois, yksi Almondin työntekijöistä soitti työpaikallemme ja Teemun puheiden perusteella hän ei antanut hirveästi vaihtoehtoja paikalle saapumisen suhteen. Tee oli ihan juotavaa ja keksit hyviä, mutta olisin kyllä keksinyt järkevämmänkin tavan viettää iltaa, kuin istua teellä tuntemattomien italialaisten ja saksalaisten oppilaiden kanssa. Onneksi nyt on hyvä syy olla osallistumatta näihin teehetkiin jatkossa, kun toinen on aina iltavuorossa sen aikaan ja toista tietenkin väsyttää aikaiset heräämiset. Olimme vasta seitsemän jälkeen kotona, joten aikaa ei oikeastaan jäänyt sitten muille tekemisille. 

Perjantaista ei ole hirveästi kerrottavaa. Olimme väsyneitä työviikon jälkeen, joten emme jaksaneet tehdä mitään sen ihmeellisempää huoneessa makoilun lisäksi.

Lauantaina käväisimme taas kaupungilla syömässä ja kiertelemässä kauppoja. Oli mukavaa, kun oli vähän viileämpi sää, koska kun koko työviikon ajan lämpötila on 15-20 astetta ja aurinko paistaa todella voimakkaasti ja matalalta, jopa minä onnistuin hieman polttamaan itseni auringossa viikon aikana. Minähän en siis koskaan pala Suomessa, joten tämä oli aikalailla uusi kokemus minulle. Ensi viikolla pitäisi olla taas todella lämmintä, joten toivotan Teemulle mukavia päivävuoroja (ja palamisia ;D) Illalla käväisimme myös kävelymatkan päässä olevassa pubissa muutamalla, joten päivä oli kokonaisuudessaan aika hauska. 

Tänään käväisimme juoksulenkillä upouudet lenkkarit jalassa, mikä oli erittäin huono idea. Tämä johtuu siitä, että heräsimme sen verran myöhään, että aamupalamurot (mihin on ehtinyt jo kyllästyä kahden viikon aikana) tuli syötyä lounasaikaan ja emme sitten siinä välissä viitsineet syödä mitään ennen iltaruokaa. Muutenkin olo on vähän heikko aina välillä, kun täällä briteissä syödään niin harvoin (2 kertaa päivässä ja paljon napostelua on heidän tyylinsä), että tälläinen paljon ja usein syömään tottunut suomalainen ei oikein sulata sitä. Eli siis tämän seurauksena (yllätys yllätys) verensokeritaso ja varmaan monet muutkin tasot laskivat alhaiseksi todella nopeasti. Asiaa ei oikein auttanut, että lenkkimme ei ollut mikään tavallinen hölkkälenkki tasaisella tiellä, vaan koska briteissä on paljon mäkiä, vaihtui lenkin tyyli aika nopeasti ylämäki-intervallijuoksuksi, mikä on erittäin raskasta. Paluu takaisin kotiin oli siis erittäin tuskallinen, mutta lähikaupasta ostettujen limujen ja hyvän iltaruoan ansiosta elämä alkaa taas voittaa.

Sellaista tällä kertaa, huomista ensimmäistä iltavuoroa odotellessa! :)

Mars-maitoa!!! Paras juoma ikinä. :D

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kesäfiilis! (7.4-8.4.15)

Morjens! Hyvät kelit ovat jatkuneet, joten on ollut ihan mukava seisoskella pihalla sen 8 tuntia, mitä vuoro kestää. Aurinko paistaa matalalla ja tosi voimakkaasti, jonka seurauksena olen ruskettunut muutamassa päivässä enemmän, kuin koskaan Suomen kesissä. Sen sijaan Teemu taas on punainen kuin paloauto. :D Työkavereiden mukaan Plymouth on Englannin paras kesäkaupunki, eli jos kelit jatkuu samanlaisina, fiilis tulee olemaan hyvä.

Töissä ei ole oikeastaan ollut hirveästi mitään sen ihmeellisempää. Olen päässyt hieman tutustumaan Millfieldsin asukkaisiin, tänäänkin juttelin erään vanhemman herrasmiehen kanssa vartiointikierroksen loppupuolella. On mukavaa huomata, miten ystävällisiä ihmiset ovat ja mielestäni Suomessakin olisi hyvä olla ripaus samanlaista ystävällisyyttä, kuin briteillä. Lisäksi tänään pääsin pomoni ja yhden työkaverini kanssa testaamaan palohälyttimien toimintakuntoa, mikä oli aika siistiä. Töihin sopeutumisesta voisin sanoa vielä sen verran, että suuntaohjeita en osaa vielä antaa muuten kuin muutamaan paikkaan, mutta muuten homma alkaa pikku hiljaa sujumaan jo rutiinilla. Toivotaan, että jalkapohjien kipu haihtuu myös ajan myötä, kun tottuu seisomaan pitkiä aikoja.

Parin viikon päästä äitini, siskoni ja tätini tulevat vierailemaan Plymouthissa vajaan viikon verran. Odotan tätä jo innolla, koska osaan liikkua kaupungissa jo melko hyvin ja näin ollen pääsen näyttämään heille paikkoja ja lisäksi käymme varmaan paljon syömässä ravintoloissa ja muutenkin vierailemme muissa kiinnostavissa paikoissa, joihin en Teemun kanssa välttämättä kahdestaan eksyisi. Toivotaan siis, että hekin pääsevät nauttimaan kesäisistä keleistä! :)

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäisloma (3.4-6.4.2015)

Tämän päivän jälkeen on pääsiäisloma lusittu ja huomenna on aika palata töihin. Loma meni enimmäkseen huoneessa löhöillessä ja lähikaupan antimista nauttiessa, mutta teimme me Teemun kanssa jotain järkevääkin aina välillä. Perjantaina kävimme aamupäivästä keskustassa. Ostimme Teemun kanssa sateenvarjot ja ostin myös veljelleni erään jalkapallojoukkueen pelipaidan. Tarkoitus oli käydä syömässä jossain ravintolassa, mutta kaikki paikat olivat ihan täynnä pääsiäisen takia. Päädyimme siis paikalliseen ja halpaan "räkälään", mistä onneksi sai ihan hyvää ruokaa. Loppupäivä menikin sitten huoneessa oleskellessa.

Lauantaista ja sunnuntaista minulla ei ole hirveästi kerrottavaa. Jos ei muutamaa kävelyä lähiympäristössä lasketa, olimme vaan huoneessamme. Ei oikein voinut lähteä mihinkään, koska kaikki paikat olivat pääsiäisen takia kiinni. 

Tänään oli sen sijaan tosi hauska päivä. Menimme aamupäivästä Teemun kanssa keskustaan ja sieltä sitten päätimme lähteä kävelemään The Hoe -nimiselle alueelle, mikä on ilmeisesti rikkaiden asuinalue rannikolla. Alueella on tosi hienon näköisiä rakennuksia, kasvillisuutta yms. ja ympäristöä kun katsoo, on vaikea uskoa, että on Englannissa. Minun mieleeni tulee enemmänkin joku Kuuba tai muu vastaava maa/alue. Kelikin oli hyvä, noin 20 astetta auringossa, joten oli aika siistiä kävellä ympäriinsä ja hengailla rannikkoalueella. Reissun lopuksi menimme takaisin keskustaan syömään ja ostimme lenkkarit juoksulenkkejä varten. Nyt vaan valmistautumaan henkisesti huomista työpäivää ja aikaista heräämistä varten!

Loppuun vielä kuvia kävelyreissuiltamme:











torstai 2. huhtikuuta 2015

Jalat turvoksissa (1.4 - 2.4.15)

Nyt on toinen ja kolmas työpäivä pulkassa. Itse työ ei ole oikeastaan raskasta, mutta niin kuin otsikko kertoo, ovat jalkani hieman seisoskelusta ja paikasta toiseen kävelystä kärsineet. Lisäksi päivät on aika pitkiä, kun herätys on kuudelta ja kotona ollaan Teemun kanssa vasta viiden aikoihin. Pääsiäsloma tulee siis tarpeeseen! :D

Jos jalkojen särkemistä ei lasketa, töissä on aika mukavaa. Niin kuin edellisessä kirjoituksessani mainitsin, pomo, työkaverit ja Millfieldsissä asuvat ja töitä tekevät ihmiset ovat tosi mukavia ja auttavaisia. Pikku hiljaa kommunikointitaidot alkavat parantua, vaikka alkuun oli vaikeuksia esim. nimien kirjoittamisessa ja tavuttamisessa (eli siis silloin, kun kirjataan henkilö sisään). Oikeastaan jos ei lasketa eri paikkojen sijaintien ohjeistamista, pystyimme tänään toimimaan Teemun kanssa jo aika itsenäisesti ja henkilöstö oli todella tyytyväinen tämän takia, Tänään oli myös ensimmäinen viikkotapaaminen Almondin kanssa. Tapaamisessa keskustelimme edistyksestämme ja viihtyvyydestämme Englannissa.

Täytyy eilisestä kertoa vielä sen verran, että minulla oli kamalin bussimatka ikinä. En ehtinyt syömään aamupalaa (koska minulla oli vaikeuksia kauluspaidan ylänapin kiinnilaittamisessa :D) ja lounaaksi söin vain voileivän, niin verensokeri oli lievästi sanottuna alhaalla kotiin mentäessä. Menimme Teemun kanssa vahingossa bussilla, joka menee pidempää, sokkeloista ja paljon mäkiä sisältävää reittiä takaisin Effordiin, missä asumme ja minulla oli koko ajan sellainen olo, että kohta oksennan ja päänsärky oli aivan järkyttävä. Minulla oli onneksi hieman suklaata mukana, joten sain jotain sokeripitoista syötävää matkalle, vaikka suklaan alassaanti olikin aika tuskallista. Ja tosiaan kun bussissa oli pirun kuuma ja reitti oli mitä oli (jokainen pysähdys ja liikkeelle lähtö tuntui kropassani maanjäristykseltä), oli paketti aika valmis. Teemukin sanoi jälkeenpäin, että näytin aivan siltä, että olisin vetänyt jotain sieniä, koska tuijotin vain tyhjyyteen ja olin tosi kalpea. :D Olo onneksi helpotti, kun pääsin bussista pois ja sain ruokaa.

Näytin suunnilleen tältä bussissa ja päässä liikkui täsmälleen samanlaisia ajatuksia. :D

Pääsiäislomalla on tarkoitus katsastaa paikallisia ravintoloita, erityisesti mielessä on eräs pihviravintola keskustan lähellä. Lähdemme Teemun kanssa myös kävelylle etsimään joku kiva "jumppapaikka" pihalta, että saataisiin vähän liikuntaa. Tämän ihmeempiä suunnitelmia meillä ei ole. Väsymys on suuri, joten vaikka kello on vasta kahdeksan, täytyy varmaan mennä kohta nukkumaan. Ensi kertaan siis! :D

Ps. Suomen opettaminen työkavereille on ratkiriemukasta.